Inventaariolista

Inventaariolista vuodelta 1989

Faks. = Näköispainoksen (Faksimile) sivunumero
HYK = Helsingin yliopiston kirjaston leima
 
Missale Aboense, 1488
Jyväskylän yliopiston kirjaston pergamenttikappale
Inventoitu elokuussa 1989
Faks.
1
Kuvasivu, puuttuu JYK.sta.
HYK. Kirjoitusta, lakkasinetti, reunoilta palanut, ei painettua tekstiä
Voutimerkintöjä vasemmassa reunassa, hieman kurtussa, kohtalainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa tekstin päällä, teksti yläosassa tuhoutunut, lyijykynämerkintöjä, palanut, kurttuinen
Palanut, likainen, liimautunutta paperia, teksti suureksi osaksi tuhoutunut, kurtussa, erittäin huonokuntoinen
HYK, voutimerkintöjä, vasen reuna palanut, teksti tuhoutunut
Siisti
HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja keskiosassa, yläosan teksti tuhoutunut
Melko siisti
HYK. Melko siisti
Palanut oikealta, kohtalainen
HYK. Siisti
Palanut, ollut taitos
HYK. Palanut, likainen, liimautunutta paperia, teksti suureksi osaksi tuhoutunut, kurtussa, erittäin huonokuntoinen, ompeleita
Likainen, kurtussa, ompeleita
HYK. Reunoilta hieman palanut, kurtussa, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, kurtussa, reunoilta hieman palanut
HYK. Yläosa leikattu, voutimerkintöjä alaosassa, taitosta, kuva kohtalainen, sävyeroja, koristelu heikohko
Yläosa leikattu, siisti
HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, yläosan teksti tuhoutunut, vasen reuna rikki, pahoin palanut
Merkintöjä vasemmalla ylhäällä, oikea reuna rikki, palanut
HYK. Siisti
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, palanut
HYK
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut
HYK. Hieman palanut
Siisti
HYK. Taitos
Voutimerkintöjä alaosassa, taitos, poikkeava M
HYK. Haalistunut, likaa
Melko siisti, koristelu hieman erilainen
HYK. Ommel, siisti
Ommel, siisti
33
Puuttuu Jyväskylän versiosta
34
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Rikki, likainen, hieman palanut
Voutimerkintöjä alaosassa, reikä, likainen, hieman palanut
HYK. Kohtalainen
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, palanut, likainen (liitumerkintöjä)
HYK. Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut, likainen
Melko siisti, marginaali yläosasta leikattu
HYK. Hieman likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, ??? puuttuu, likainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, homejälkiä, yläosan teksti osittain häipynyt
Kohtalainen
HYK. Kohtalainen
Kohtalainen, oikea reuna palanut
HYK. Vasen ja alareuna palanut
Repeymä oikeassa yläkulmassa
HYK. Kulma taittunut, kohtalainen
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, muuta kirjoitusta, palanut, likainen, taitos
HYK. Vasen reuna palanut
Kohtalaisen siisti
HYK. Hieman palanut
Voutimerkintöjä alareunassa, poikkeava koriste
HYK. Kohtalainen, poikkeava alkukirjain (Q?)
Voutimerkintöjä yläosassa, alhaalla muuta (?) kirjoitusta, palanut hieman
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa
Siisti
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti haalistunut, likainen
Siisti
HYK. Hieman palanut
Jotain kirjoitusta, palanut, kurtussa
HYK. Melko siisti
Hieman palanut
HYK. Hieman palanut
Hieman palanut, kohtalainen
HYK. Hieman palanut, kohtalainen
Kohtalainen
HYK. Kuultava pergamentti, reikiä, kurtussa, likainen
Kuultava pergamentti, reikiä, kurtussa, likainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, muuten kohtalainen
Siisti
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa ja oikeassa reunassa, reikä
Kohtalainen, reikä
HYK. Palanut reunoista, hieman likainen
Yläosa palanut, kohtalainen
HYK. Vasen reuna rikki
Voutimerkintöjä vasemmalla ja alhaalla, palanut, rikki, likainen
HYK, kohtalainen
Haalistunut, muuten kohtalainen, oikea reuna kurtussa
HYK. Kuvioita?, kohtalainen, reunoissa taitoksia
Kohtalainen
HYK. Oikea reuna pahoin kurtussa, hyvin likainen
Voutimerkintöjä ylä— ja alareunassa, pahoin palanut, kurtussa
HYK. Hieman likainen ja palanut reunoilta, melko siisti
Voutimerkintöjä, reunoilta palanut, hieman likainen, kohtalainen
HYK. Voutimerkintöjä, mahdollisesti muuta kirjoitusta, yläosa palanut, hieman likainen
Melko siisti
HYK. Jotain (pappien?) kirjoitusta yläosassa, hieman likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, 2 riviä alareunassa haalistunut, hieman palanut oikeasta reunasta
HYK. Merkintöjä yläreunassa, likainen
Kohtalainen
HYK. Oikea marginaali leikattu, reikä (nahassa)
Vasen marginaali leikattu, palanut hieman, reikä (nahassa)
HYK. Ei merkintöjä, hieman likainen
Hieman likainen
HYK. Kohtalainen
Kohtalainen
HYK. Reunoilta rikki, reikiä, liimautunutta paperia, hieman haalistunut
Reunoilta kurtussa, rikki, melko huonokuntoinen
HYK. Pahoin palanut
Kohtalainen
HYK. Kohtalainen
Melko siisti
HYK. Hieman palanut
Voutimerkintöjä alaosassa, keskellä muita merkintöjä, hieman palanut
HYK. Repeytynyt oikealta, palanut ja likainen
Repeytynyt vasemmalta, liimautunutta paperia, likainen
HYK. Erittäin huonokuntoinen, rikki, lähes kokonaan palanut, repeytynyt
Erittäin huonokuntoinen, rikki, lähes kokonaan palanut, repeytynyt, teksti lähes kokonaan tuhoutunut
HYK. Taitos vasemmalla, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa ja vasemmassa reunassa, pahoin palanut
HYK. Voutimerkintöjä alaosassa, vasen reuna taittunut, likainen, reikä yläosassa
Likainen, taitos oikealla, reikä yläosassa
HYK. Melko siisti
Voutimerkintöjä alaosassa, 4 tekstiriviä alhaalta tuhoutunut, kohtalainen
HYK. Haalistunut, likainen, alkukirjain häipynyt
Palanut reunoilta
HYK. Kohtalainen
Siisti
121
Puuttuu Jyväskylän versiosta
122
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, likainen, 2 alinta riviä häipynyt
HYK. Likainen, oikea marginaali puuttuu
HYK. Likainen, vasen marginaali puuttuu
127
Puuttuu Jyväskylän versiosta
128
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Reijitystä oikeassa yläkulmassa, ei edes kohtalainen
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut, likainen, osa tekstistä haalistunut
HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut, likainen, yläosan teksti haalistunut, reikiä
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, yläosa kurtussa, teksti epäselvä, likainen, reikiä
HYK. Reunat kurtussa, kohtalainen
Reunat kurtussa ja palaneet
HYK. Hieman palanut vasemmalta ja alhaalta
Oikea reuna palanut ja taittunut, muuten siisti
HYK. Voutimerkintöjä alhaalla, kohtalainen
Voutimerkintöjä alhaalla, teksti alhaalta haalistunut, hieman oikealta palanut
HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut, teksti yläosasta kadonnut
Kohtalainen
HYK. Taitos vasemmalla, kohtalainen
Merkintä alaosassa, oikealta palanut
HYK. Reunoilta hieman palanut, hieman likainen
Kohtalainen
HYK. Merkintöjä oikeassa reunassa, vasen reuna palanut
Voutimerkintöjä, numeroita alareunassa, hieman likainen
HYK. Voutimerkintöjä, paperipaloja liimattu, revitty, palanut reunoilta
Melko siisti, neulomusten jälkiä
HYK. Taittunut oikealta, kohtalainen
Taittunut vasemmalta, siisti
HYK. Taittunut oikealta, kohtalainen
Voutimerkintä vasemalla, palanut, likainen
HYK. Taittunut pahoin vasemmalta
Voutimerkintöjä alaosassa, taittunut oikealta
HYK. Kohtalaisen siisti
Voutimerkintöjä alaosassa, taittunut reunoilta, teksti selkeä
HYK. Palanut, taittunut alhaalta oikealta, repeytynyt
Taittunut alhaalta vasemmalta, repeytynyt, melko siisti
HYK. Palanut, likainen
Kohtalainen
HYK. Kohtalainen
Kohtalainen
HYK. Kuultava pergamentti, tarttunut muuta tekstiä, alkukirjain häipynyt, palanut
Kuultava pergamentti, palanut, likainen
HYK. Kohtalaisen siisti, taittunut oikealta
Kohtalaisen siisti, taittunut vasemmalta
HYK. Repeytynyt, palanut, likainen
Repeytynyt, palanut, erittäin likainen, voutimerkintöjä
HYK. Hieman palanut, kohtalaisen siisti
Voutimerkintöjä, hieman palanut, alin rivi häipynyt
HYK. Käsikirjoitusmerkintöjä, hyvin likainen, reikiä oikeassa kulmassa, joka taittunut
Taittunut vasemmalta, reikiä, hyvin likainen
HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, 2 ylintä riviä haalistunut, oikea reuna taittunut, reikiä
Käsikirjoitusmerkintöjä alareunassa, taitoksia ja reikiä vasemmalla, erittäin likainen
HYK. Kohtalainen
Melko siisti
HYK. Taittunut oikealta, hieman palanut
Taittunut vasemmalta, likainen
HYK. Hieman palanut, kohtalainen
Voutimerkintöjä alareunassa, muita merkintöjä vasemmassa reunassa, kohtalainen
HYK. Palanut, likainen, kurtussa
Kurtussa, hieman palanut, muuten kohtalainen
HYK. Taittunut oikealta, reikiä
Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut, taittunut vasemmalta, reikiä
HYK. Hieman palanut, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut ja likainen, kurtussa ylhäältä
HYK. Palanut, taitoksia, nuottimerkintö oikealla palstalla
Taittunut, hieman palanut, reikä, kuvan väritys ja kultaus kaunis, faksimilessa puutteellinen
HYK. Pahoin taittunut ja repeytynyt vasemmalta, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, 2 alariviä haalistunut, oikealta palanut ja taittunut
HYK. Palanut, likainen, kurtussa, ommel ylhäällä
Hieman palanut, kurtussa, ommel ylhäällä
Pahasti palanut vasemmalta, likainen
Hieman palanut, kohtalainen
HYK. Hieman palanut, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut ja likainen
HYK. Ylämarginaali leikattu, hieman palanut, kurtussa
Voutimerkintöjä alaosassa, ylämarginaali leikattu, hieman palanut, kurtussa
HYK. Kurtussa, vasen reuna taittunut, hieman palanut, likainen
Voutimerkintöjä vasemmalla ja alaosassa, pahoin palanut, alhaalta yksi rivi tekstiä tuhoutunut, liitua, huonokuntoinen, kurtussa, class="">likainen
HYK. Pahasti palanut, likainen, kurtussa
Kurtussa, Hieman palanut, muuten melko siisti
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, kurtussa vasemmalta, hieman palanut, likainen
Kurtussa oikealta, vasemman laidan koriste poikkeaa
HYK. Kurtussa, hieman palanut, likainen
Hieman palanut, likainen
HYK. Oikea marginaali kapea, hieman kurtussa, reikä, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, vasen marginaali kapea, hieman kurtussa, hieman palanut, reikä
HYK. Alkukirjainkuva?? leikattu pois, taittunut, kurtussa, likainen
Aukko (ks. ed. sivu), kurtussa, palanut, likainen
HYK. Reikiä, hieman palanut ja likainen, kurtussa
Reikiä, hieman palanut ja kurtussa, kohtalainen
213
Puuttuu Jyväskylän versiosta
214
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Vasen ja ylämarginaali puuttuvat, yläosa taittunut, likainen
Oikea ja ylämarginaali puuttuvat, yläosa taittunut, kohtalainen
217
Puuttuu Jyväskylän versiosta
218
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Merkintöjä (?) oikealla yläosassa, oikea yläkulma taittunut, erittäin likainen
Merkintöjä (?) ylä— ja alaosassa, vasen yläkulma taittunut, kohtalainen
HYK. Vasen reuna taittunut, oikea marginaali taittunut ja likainen, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa oikealla, vasen reuna taittunut, oikea marginaali taittunut ja erittäin likainen, huonokuntoinen
223
Puuttuu Jyväskylän versiosta
224
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Kurtussa reunoilta, hieman likainen
Kurtussa reunoilta, erittäin likainen
227
Puuttuu Jyväskylän versiosta
228
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Oikea marginaali leikattu, palanut, likainen
Vasen marginaali leikattu, palanut, likainen
HYK. Kuvan väritys täysin poikkeava, melko hyvin säilynyt, kohtalainen
Merkintöjä alaosassa, oikea reuna pahoin palanut
HYK. Palanut, likainen, oikealta taittunut
Taittunut vasemmalta, kohtalainen
HYK. Hieman likainen, kohtalainen
Voutimerkintöjä ylä- ja alaosassa, pahasti palanut, liitua
237
Puuttuu Jyväskylän versiosta
238
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti sieltä tuhoutunut, vasen reuna rikki, palanut, likainen, vesivahinko?
Melko siisti, vesivahinko
HYK. Kohtalainen, oikea alareuna repeytynyt
Voutimerkintöjä alaosassa, vasen alareuna repeytynyt
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti sieltä tuhoutunut, reikiä alaosassa, oikealla taitos, repeytynyt
Reikiä alaosassa, oikealla taitos, repeytynyt
HYK. Kurtussa ja repeytynyt reunoilta, hieman palanut
Pahoin palanut, kurtussa ja repeytynyt reunoilta
247
Puuttuu Jyväskylän versiosta
248
Puuttuu Jyväskylän versiosta
249
Puuttuu Jyväskylän versiosta
250
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Merkintöjä vasemmassa reunassa, reunoilta taittunut, hieman palanut
Reunoilta taittunut, hieman palanut
HYK. Erittäin huonokuntoinen, taittunut, likainen
Huonokuntoinen, taittunut, likainen
HYK. Huonokuntoinen, taittunut, likainen, reikä
Erittäin huonokuntoinen, palanut oikealta, likainen, reikä
HYK. Taitos alhaalla oikealla, tarttunut paperia, likainen
Taitos alhaalla oikealla, likainen, hieman palanut
259
Puuttuu Jyväskylän versiosta
260
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Merkintöjä (lat.?) alaosassa, pahoin palanut vasemmalta, teksti kuvineen tuhoutunut yläosasta, likainen
Merkintöjä (?) alaosassa, hieman palanut reunoilta
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, palanut vasemmalta, haalistunut, likainen
Melko siisti
HYK. Hieman kurtussa ja likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, kurtussa ja melko likainen
HYK. Likainen, kurtussa
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, heikkokuntoinen, pahoin palanut, liitua, kurtussa, haalistunut
HYK. Likainen, merkintöjä (?) alaosassa, reikiä alavasemmalla, taitos oikealla yläosassa ja reunoilla
Taitoksia vasemmassa reunassa, reikiä alaoikealla, melko hyvä
HYK. Taitos oikeassa reunassa, likainen
Taitos vasemmassa reunassa, hieman likainen
HYK. Kurtussa oikealta, hieman likainen
Pahoin palanut, kurtussa vasemmalta, likainen
HYK. Kurtussa, hieman palanut
Kurtussa, pahoin palanut, likainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, muita (pappien?) alaosassa, palanut, likainen
Pappien (?) merkintöjä yläosassa, kohtalainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, palanut vasemmalta, ompelujälkiä vasemmalla
Melko siisti
HYK. Kurtussa oikealta, kohtalainen
Kurtussa vasemmalta, kohtalainen
HYK. Reikä alhaalla, kurtussa reunoilta
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, reikä alhaalla, liitua, 2 riviä alaosasta tuhoutunut, likainen
HYK, Vähän kurtussa, kohtalainen
Vähän kurtussa, kohtalainen
HYK. Ylämarginaali puuttuu, oikealta taittunut
Voutimerkintöjä alaosassa, ylämarginaali puuttuu, palanut oikealta
HYK. Taitos oikealla, hieman palanut
Palanut, taitos vasemmalla
HYK. Taitos oikealla, merkintöjä alaosassa, kohtalainen
Taitos vasemmalla, likainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, pahoin palanut, likainen, kurtussa, tekstiä tuhoutunut yläosasta, parsimisen jälkiä, liitua, erittäin huonokuntoinen
Kurtussa, likainen, palanut, parsimisen jälkiä
HYK. Palanut, likainen, vasen alakulma taittunut
Oikea alakulma taittunut, kohtalainen
HYK. Oikea reuna taittunut ja rikki, likainen
Vasen reuna taittunut, liimautunutta paperia, kohtalainen
HYK. Pahoin palanut, likainen, kurtussa vasemmalta
Melko siisti, kurtussa oikealta
HYK. Melko siisti
Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut, melko siisti
HYK. Hieman taittunut oikealta, melko siisti
Hieman taittunut vasemmalta, melko siisti, kuvan väritys poikkeaa faksim.
HYK. Iso reikä alhaalla, hieman likainen, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, iso reikä alhaalla, palanut oikealta, likainen
HYK. Hieman palanut, melko siisti
Palanut oikealta, muuten siisti
HYK. Kuvan kultaus epätasainen
Palanut
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, palanut, likainen, kurtussa vasemmalta
Kohtalainen, kurtussa oikealta
HYK. Kohtalainen, hieman palanut
Pahoin palanut oikealta, ompeleen jälkiä
HYK. Kurtussa vasemmalta, hieman likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, likainen, liimautunut oikealta seuraavaan sivuun
HYK. Palanut vasemmalta ja yläosasta, likainen
Kurtussa oikealta, kohtalainen
HYK. Voutimerkintöjä ylä- ja alaosassa ja oikealla palstalla, liitujälkiä, pahoin palanut, teksti oikealla palstalla osittain tuhoutunut
Kohtalainen, taitos vasemmalla
HYK. Reunoilta kurtussa, hieman palanut
Palanut, likainen
HYK. Ylä- ja alaosassa voutimerkintöjä, yläosan teksti puuttuu, pahoin palanut, reikiä
Reikiä, teksti melko siisti
HYK. Alkukirjaimet haalistuneet, palanut, likainen
Haalistunut, kohtalainen
HYK. Palanut, kurtussa reunoilta
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, palanut, likainen, liitua, kurtussa reunoilta, alin tekstirivi tuhoutunut
HYK. Palanut, likainen
Palanut, likainen, haalistunut, paperia liimautunut
HYK. Repeytynyt vasemmalta alhaalta, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, likainen, rikki alhaalta
HYK. Pahoin palanut, kurtussa reunoilta
Piirroksia alaosassa, kurtussa reunoilta, oikea reuna repeytynyt
HYK. Ompelus, kohtalainen, hieman likainen
Hieman likainen, kohtalainen
HYK. Pahoin palanut, likainen
Palanut, taitoksia reunoilla
HYK. Hieman likainen, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, hieman likainen, kohtalainen
HYK. Kurtussa, Hieman palanut ja likainen, ylämarginaali kapea
Voutimerkintöjä vasemmalla ja alaosassa, palanut, likainen, liitua, ylämarginaali kapea
HYK. Hieman palanut ja likainen, taittunut oikealta, kohtalainen
Taittunut vasemmalta, hieman palanut reunoilta, melko siisti
HYK. Hieman palanut ja likainen, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut ja likainen, musteläiskiä?
HYK. Taitosjälki oikealla, kurtussa, hieman palanut, ommel
Taitosjälki vasemmalla, kurtussa, palanut, ommel
HYK. Palanut, kurtussa, likainen
Voutimerkintöjä vasemmalla ja alaosassa, merkintöjä palstojen välissä, liitua, kurtussa, pahasti palanut ja likainen, huonokuntoinen
HYK. Kurtussa, taitoksia oikealla ja vasemalla, hieman palanut, ommeljälkiä
Taitoksia oikealla ja vasemmalla, kurtussa
HYK. Taitos oikealla, hieman palanut ja kurttuinen
Voutimerkintöjä vasemmalla ja alaosassa, taitos vasemmalla, pahasti palanut ja likainen, liitua, huonokuntoinen
HYK. Taitos oikealla, hieman palanut ja likainen, kohtalainen
Taitos vasemmalla, hieman palanut ja likainen, kohtalainen
HYK. Voutimerkintöjä oikealla, taitos oikealla, hieman palanut ja likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, erittäin likainen, taitos vasemmalla, epäsiisti
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, hieman palanut ja likainen
Hieman palanut reunoilta, siisti
361
Puuttuu Jyväskylän versiosta
362
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Hieman palanut ja likainen, ommel, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, pahasti palanut oikealta, ommel, huonokuntoinen
HYK. Palanut, likainen, kurtussa, epäsiisti
Pahasti kurtussa ja likainen, reikiä, hieman palanut
367
Puuttuu Jyväskylän versiosta
368
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Kurtussa, hieman palanut ja likainen, reikä
Kurtussa, palanut, likainen, reikä
HYK. Pahasti palanut vasemmalta, kurtussa, erittäin likainen
Epäselvä merkintä yläosassa, kurtussa, hieman palanut, erittäin likainen, melko huonokuntoinen
HYK. Hieman palanut, taitos oikealla, hieman likainen
Taitos vasemmalla, kohtalainen
HYK. Hieman likainen
Voutimerkintöjä vasemmalla ylä- ja alaosassa, palanut, likainen
HYK. Kurtussa ja repeytynyt vasemmalta
Voutimerkintöjä vasemmassa reunassa ja alaosassa, alaosan teksti haalistunut, likainen, pahoin palanut ja haalistunut
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, palanut, likainen
Melko siisti
HYK. Hieman palanut, kurtussa ja reikä oikeassa yläosassa
Pahoin palanut
HYK. Pahoin palanut, likainen, kurtussa reunoilta
Hieman likainen, takertunutta paperia, kurtussa reunoilta
HYK. Pahoin taittunut keskeltä, likainen
Merkintöjä (?) alaosassa, likainen
HYK. Pahoin taittunut vasemmalta, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, pahoin tarttunut oikealta, palanut oikealta, likainen
HYK. Kurtussa, hieman palanut
Voutimerkintöjä ylä- ja alaosassa, pahoin palanut, kurtussa, huonokuntoinen, liitua
HYK. Palanut, likainen
Palanut, likainen, voutimerkintöjä, alaosasta 1 rivi puuttuu
HYK. Palanut ja erittäin likainen, teksti taittunut vasemmalta
Teksti taittunut oikealta, kohtalainen
HYK. Pahasti palanut, kurtussa, huonokuntoinen
Kurtussa, likainen, palanut, merkintöjä ylhäällä
HYK. Himmeitä merkintöjen jälkiä, oikea yläkulma taittunut
Vasen yläkulma taittunut, likainen
HYK. Vasen reuna taittunut, kohtalainen
Voutimerkintöjä alhaalla ja keskellä, oikea reuna taittunut ja palanut, likainen
Likainen, kuva melko hyvä, väritys poikkeaa faks.
Erittäin likainen, pahoin palanut
HYK, kurtussa oikealta, kohtalainen
Kurtussa vasemmalta, kohtalainen
HYK. Voutimerkintöjä oikealla ja alaosassa, kurtussa, pahoin palanut ja likainen, ommel alhaalla, liitua
Hieman palanut ja likainen, kurtussa, ommel alhaalla
HYK. Palanut vasemmalta, hieman likainen
Hieman palanut ja kurtussa
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa (teksti alla tuhoutunut), pappien merkintöjä oikeassa kulmassa, kurtussa, taitoksia reunoilla, palanut ja likainen
Merkintöjä alaosassa, kurtussa, taitoksia reunoilla
HYK. Hieman likainen, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, likainen
HYK. Palanut, likainen, kurtussa
Kurtussa, hieman palanut ja likainen
HYK. Taitoksia reunoilla, kohtalainen
Taitoksia reunoilla, kohtalainen
HYK. Hieman palanut, kurtussa, likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, kurtussa, likainen
HYK. Kurtussa, palanut, likainen
Pahasti palanut, kurtussa, likainen, huonokuntoinen
HYK. Hieman likainen, kohtalainen
Voutimerkintöjä alaosassa, liitua, pahasti palanut oikeasta reunasta (tekstiä tuhoutunut)
HYK. Likainen, oikea reuna taittunut, rikkoutunut vasemmalta
Rikki oikealta, vasen reuna taittunut, kohtalainen
HYK. Hieman palanut vasemmalta, oikea marginaali leikattu
Vasen marginaali leikattu, kohtalainen
HYK. Merkintöjä reunoilla, hieman likainen ja kurtussa
Voutimerkintöjä ala— ja yläosassa, pahoin palanut, liitua, huonokuntoinen
HYK. Likainen, palanut ja kurtussa vasemmalta
Kurtussa oikealta, hieman likainen
HYK. Hieman palanut reunoilta, kurtussa vasemmalta, kohtalainen
Voutimerkintöjä alhaalla, kurtussa oikealta
HYK. Hieman kurtussa reunoilta, hieman likainen
Kurtussa reunoilta, palanut, likainen
HYK. Kurtussa reunoilta, taittunut keskeltä, palanut
Kurtussa reunoilta ja keskeltä, hieman palanut
HYK. Kurtussa reunoilta, hieman palanut ja likainen
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, kurtussa, pahoin palanut ja likainen, liitua, huonokuntoinen
HYK. Pahoin palanut ja likainen
Melko siisti
HYK. Taittunut reunoilta, hieman likainen, kohtalainen
Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut, teksti tuhoutunut alareunassa
HYK. Taittunut kulmista, hieman likainen, kohtalainen
Taittunut kulmista, melko siisti
HYK. Taittunut vasemmalta, ylämarginaali leikattu, melko siisti
Voutimerkintöjä alareunassa, taittunut ja palanut oikealta, ylämarginaali leikattu, likainen
HYK. Oikea marginaali leikattu, hieman likainen, taittunut ylhäältä, kohtalainen
Vasen marginaali leikattu, taittunut ja hieman palanut ylhäältä, merkintöjä alakulmassa oikealla, hieman likainen
HYK. Vasen reuna taittunut, oikea kulma leikattu pois, hieman likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, oikea reuna taittunut, vasen kulma leikattu pois, likainen
HYK. Merkintöjä alaosassa, taittunut oikeasta alakulmasta
Taittunut vasemmasta alakulmasta, kohtalainen
HYK. Merkintöjä alaosassa, palanut ja likainen
Merkintöjä alaosassa, kohtalainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti tuhoutunut yläosasta ja oikealta, palanut, likainen
Merkintöjä alaosassa, hieman likainen, kohtalainen
HYK. Merkintöjä alaosassa, hieman palanut ja likainen, kohtalainen
Erittäin likainen
HYK. Palanut, hieman kurtussa
Pahoin palanut, kurtussa, huonokuntoinen
HYK. Hieman palanut, kurtussa reunoilta
Voutimerkintöjä alaosassa ja vasemmalla, kurtussa oikealta alhaalta, liitua, huonokuntoinen, pahoin palanut ja likainen
HYK. Kurtussa reunoilta, likainen
Kurtussa reunoilta, hieman likainen, kohtalainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa
Siisti
HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, merkintöjä oikealla, hieman palanut ja likainen
Melko siisti
Taittunut vasemmalta, erittäin likainen, liitua
Taittunut oikealta, hieman palanut, melko siisti
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti tuhoutunut yläosassa
Melko siisti
HYK. Palanut ja kurtussa oikealta
Voutimerkintöjä alaosassa ja kurtussa vasemmalta
HYK. Hieman likainen, kohtalainen
Hieman palanut, kohtalainen
HYK. Merkintöjä alaosassa, ompelujälki, hieman kurtussa
Palanut, hieman kurtussa, ompelujälki
HYK. Taittunut ja rikki vasemmalta, taittunut oikeasta kulmasta, hieman palanut
Voutimerkintöjä alaosassa, rikki oikealta, taittunut vasemmasta kulmasta, pahasti palanut oikealta
HYK. Kohtalainen
Hieman likainen, kohtalainen
HYK. S kauniisti kullattu, koristeellisempi kuin faks.
Oikea reuna palanut, poikkeava koriste
HYK. Merkintöjä ja muuta koristelua kuvan ympärillä, liimautunutta paperia, hieman palanut ja hyvin likainen
Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut, likainen
HYK. Kurtussa, hieman palanut ja likainen
Kurtussa, pahasti palanut, likainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, ommeljälki ylhäällä, palanut vasemmalta, hieman kurtussa
Hieman palanut ja kurtussa, ommeljälki ylhäällä, muuten melko siisti
HYK. Hieman kurtussa, kohtalainen
Pahasti palanut oikealta, muuten kohtalainen
HYK. Taittunut ja vähän kurtussa reunoilta, ommel alaosassa, hieman palanut ja likainen
Taittunut ja kurtussa reunoilta, pahasti palanut oikealta, ommel alaosassa, likainen
HYK. Hieman palanut ja kurtussa
Melko pahoin palanut ja likainen
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, hyvin likainen
Likainen vasemmasta reunasta, liimautunutta paperia
HYK. Pahasti palanut, likainen, liimautunutta paperia, kurtussa, huonokuntoinen
Kurtussa, hieman palanut, likainen, liimautunutta paperia
HYK. Voutimerkintöjä, merkintöjä palstojen välissä, likainen
Hieman palanut reunoilta, siisti
HYK. Reunoilta taittunut, hieman palanut
Voutimerkintöjä, reunoilta taittunut, hieman palanut, likainen
HYK. Likainen, muuten kohtalainen
Hieman palanut reunoilta, melko siisti
HYK. Melko siisti, reikä
Likainen, palanut, reikä
HYK. Hyvin säilynyt, 1 reikä
Voutimerkintöjä ylä— ja alareunassa, pahoin palanut
511
Puuttuu Jyväskylän versiosta
512
Puuttuu Jyväskylän versiosta
513
Puuttuu Jyväskylän versiosta
514
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Siisti, voutimerkintöjä
Hyvin säilynyt, kuvan väreissä sävyeroja
517
Puuttuu Jyväskylän versiosta
518
Puuttuu Jyväskylän versiosta
HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, palanut, likainen, liitua, melko huonokuntoinen
Palanut, likainen, epäsiisti
HYK. Palanut, kurtussa, melko huonokuntoinen
Kurtussa alhaalta, hieman palanut
HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, merkintöjä palstojen välissä, hieman epäsiisti, kohtalainen
Siisti
HYK. Siisti
Vasemmalta palanut, kohtalainen
HYK. Reunoilta hieman palanut, melko siisti
Voutimerkintöjä alhaalla, reunoilta palanut, likainen
HYK. Reikiä, liimautunutta paperia, hieman palanut, melko huonokuntoinen
Reikiä, liimautunutta paperia, hieman palanut ja likainen, melko huonokuntoinen
Inventaariolista vuodelta 1989 Faks. = Näköispainoksen (Faksimile) sivunumero HYK = Helsingin yliopiston kirjaston leima Missale Aboense, 1488 Jyväskylän yliopiston kirjaston pergamenttikappale Inventoitu elokuussa 1989 Faks. 1 Kuvasivu, puuttuu JYK.sta. Numeroimaton sivu HYK. Kirjoitusta, lakkasinetti, reunoilta palanut, ei painettua tekstiä 2 Voutimerkintöjä vasemmassa reunassa, hieman kurtussa, kohtalainen 3 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa tekstin päällä, teksti yläosassa tuhoutunut, lyijykynämerkintöjä, palanut, kurttuinen 4 Palanut, likainen, liimautunutta paperia, teksti suureksi osaksi tuhoutunut, kurtussa, erittäin huonokuntoinen 5 HYK, voutimerkintöjä, vasen reuna palanut, teksti tuhoutunut 6 Siisti 7 HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja keskiosassa, yläosan teksti tuhoutunut 8 Melko siisti 9 HYK. Melko siisti 10 Palanut oikealta, kohtalainen 11 HYK. Siisti 12 Palanut, ollut taitos 13 HYK. Palanut, likainen, liimautunutta paperia, teksti suureksi osaksi tuhoutunut, kurtussa, erittäin huonokuntoinen, ompeleita 14 Likainen, kurtussa, ompeleita 15 HYK. Reunoilta hieman palanut, kurtussa, kohtalainen 16 Voutimerkintöjä alaosassa, kurtussa, reunoilta hieman palanut 17 HYK. Yläosa leikattu, voutimerkintöjä alaosassa, taitosta, kuva kohtalainen, sävyeroja, koristelu heikohko 18 Yläosa leikattu, siisti 19 HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, yläosan teksti tuhoutunut, vasen reuna rikki, pahoin palanut 20 Merkintöjä vasemmalla ylhäällä, oikea reuna rikki, palanut 21 HYK. Siisti 22 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, palanut 23 HYK 24 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut 25 HYK. Hieman palanut 26 Siisti 27 HYK. Taitos 28 Voutimerkintöjä alaosassa, taitos, poikkeava M 29 HYK. Haalistunut, likaa 30 Melko siisti, koristelu hieman erilainen 31 HYK. Ommel, siisti 32 Ommel, siisti 33 Puuttuu Jyväskylän versiosta 34 Puuttuu Jyväskylän versiosta 35 HYK. Rikki, likainen, hieman palanut 36 Voutimerkintöjä alaosassa, reikä, likainen, hieman palanut 37 HYK. Kohtalainen 38 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, palanut, likainen (liitumerkintöjä) 39 HYK. Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut, likainen 40 Melko siisti, marginaali yläosasta leikattu 41 HYK. Hieman likainen 42 Voutimerkintöjä alaosassa, ??? puuttuu, likainen 43 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, homejälkiä, yläosan teksti osittain häipynyt 44 Kohtalainen 45 HYK. Kohtalainen 46 Kohtalainen, oikea reuna palanut 47 HYK. Vasen ja alareuna palanut 48 Repeymä oikeassa yläkulmassa 49 HYK. Kulma taittunut, kohtalainen 50 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, muuta kirjoitusta, palanut, likainen, taitos 51 HYK. Vasen reuna palanut 52 Kohtalaisen siisti 53 HYK. Hieman palanut 54 Voutimerkintöjä alareunassa, poikkeava koriste 55 HYK. Kohtalainen, poikkeava alkukirjain (Q?) 56 Voutimerkintöjä yläosassa, alhaalla muuta (?) kirjoitusta, palanut hieman 57 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa 58 Siisti 59 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti haalistunut, likainen 60 Siisti 61 HYK. Hieman palanut 62 Jotain kirjoitusta, palanut, kurtussa 63 HYK. Melko siisti 64 Hieman palanut 65 HYK. Hieman palanut 66 Hieman palanut, kohtalainen 67 HYK. Hieman palanut, kohtalainen 68 Kohtalainen 69 HYK. Kuultava pergamentti, reikiä, kurtussa, likainen 70 Kuultava pergamentti, reikiä, kurtussa, likainen 71 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, muuten kohtalainen 72 Siisti 73 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa ja oikeassa reunassa, reikä 74 Kohtalainen, reikä 75 HYK. Palanut reunoista, hieman likainen 76 Yläosa palanut, kohtalainen 77 HYK. Vasen reuna rikki 78 Voutimerkintöjä vasemmalla ja alhaalla, palanut, rikki, likainen 79 HYK, kohtalainen 80 Haalistunut, muuten kohtalainen, oikea reuna kurtussa 81 HYK. Kuvioita?, kohtalainen, reunoissa taitoksia 82 Kohtalainen 83 HYK. Oikea reuna pahoin kurtussa, hyvin likainen 84 Voutimerkintöjä ylä— ja alareunassa, pahoin palanut, kurtussa 85 HYK. Hieman likainen ja palanut reunoilta, melko siisti 86 Voutimerkintöjä, reunoilta palanut, hieman likainen, kohtalainen 87 HYK. Voutimerkintöjä, mahdollisesti muuta kirjoitusta, yläosa palanut, hieman likainen 88 Melko siisti 89 HYK. Jotain (pappien?) kirjoitusta yläosassa, hieman likainen 90 Voutimerkintöjä alaosassa, 2 riviä alareunassa haalistunut, hieman palanut oikeasta reunasta 91 HYK. Merkintöjä yläreunassa, likainen 92 Kohtalainen 93 HYK. Oikea marginaali leikattu, reikä (nahassa) 94 Vasen marginaali leikattu, palanut hieman, reikä (nahassa) 95 HYK. Ei merkintöjä, hieman likainen 96 Hieman likainen 97 HYK. Kohtalainen 98 Kohtalainen 99 HYK. Reunoilta rikki, reikiä, liimautunutta paperia, hieman haalistunut 100 Reunoilta kurtussa, rikki, melko huonokuntoinen 101 HYK. Pahoin palanut 102 Kohtalainen 103 HYK. Kohtalainen 104 Melko siisti 105 HYK. Hieman palanut 106 Voutimerkintöjä alaosassa, keskellä muita merkintöjä, hieman palanut 107 HYK. Repeytynyt oikealta, palanut ja likainen 108 Repeytynyt vasemmalta, liimautunutta paperia, likainen 109 HYK. Erittäin huonokuntoinen, rikki, lähes kokonaan palanut, repeytynyt 110 Erittäin huonokuntoinen, rikki, lähes kokonaan palanut, repeytynyt, teksti lähes kokonaan tuhoutunut 111 HYK. Taitos vasemmalla, kohtalainen 112 Voutimerkintöjä alaosassa ja vasemmassa reunassa, pahoin palanut 113 HYK. Voutimerkintöjä alaosassa, vasen reuna taittunut, likainen, reikä yläosassa 114 Likainen, taitos oikealla, reikä yläosassa 115 HYK. Melko siisti 116 Voutimerkintöjä alaosassa, 4 tekstiriviä alhaalta tuhoutunut, kohtalainen 117 HYK. Haalistunut, likainen, alkukirjain häipynyt 118 Palanut reunoilta 119 HYK. Kohtalainen 120 Siisti 121 Puuttuu Jyväskylän versiosta 122 Puuttuu Jyväskylän versiosta 123 HYK. Likainen 124 Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, likainen, 2 alinta riviä häipynyt 125 HYK. Likainen, oikea marginaali puuttuu 126 HYK. Likainen, vasen marginaali puuttuu 127 Puuttuu Jyväskylän versiosta 128 Puuttuu Jyväskylän versiosta 129 HYK. Reijitystä oikeassa yläkulmassa, ei edes kohtalainen 130 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut, likainen, osa tekstistä haalistunut 131 HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut, likainen, yläosan teksti haalistunut, reikiä 132 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, yläosa kurtussa, teksti epäselvä, likainen, reikiä 133 HYK. Reunat kurtussa, kohtalainen 134 Reunat kurtussa ja palaneet 135 HYK. Hieman palanut vasemmalta ja alhaalta 136 Oikea reuna palanut ja taittunut, muuten siisti 137 HYK. Voutimerkintöjä alhaalla, kohtalainen 138 Voutimerkintöjä alhaalla, teksti alhaalta haalistunut, hieman oikealta palanut 139 HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut, teksti yläosasta kadonnut 140 Kohtalainen 141 HYK. Taitos vasemmalla, kohtalainen 142 Merkintä alaosassa, oikealta palanut 143 HYK. Reunoilta hieman palanut, hieman likainen 144 Kohtalainen 145 HYK. Merkintöjä oikeassa reunassa, vasen reuna palanut 146 Voutimerkintöjä, numeroita alareunassa, hieman likainen 147 HYK. Voutimerkintöjä, paperipaloja liimattu, revitty, palanut reunoilta 148 Melko siisti, neulomusten jälkiä 149 HYK. Taittunut oikealta, kohtalainen 150 Taittunut vasemmalta, siisti 151 HYK. Taittunut oikealta, kohtalainen 152 Voutimerkintä vasemalla, palanut, likainen 153 HYK. Taittunut pahoin vasemmalta 154 Voutimerkintöjä alaosassa, taittunut oikealta 155 HYK. Kohtalaisen siisti 156 Voutimerkintöjä alaosassa, taittunut reunoilta, teksti selkeä 157 HYK. Palanut, taittunut alhaalta oikealta, repeytynyt 158 Taittunut alhaalta vasemmalta, repeytynyt, melko siisti 159 HYK. Palanut, likainen 160 Kohtalainen 161 HYK. Kohtalainen 162 Kohtalainen 163 HYK. Kuultava pergamentti, tarttunut muuta tekstiä, alkukirjain häipynyt, palanut 164 Kuultava pergamentti, palanut, likainen 165 HYK. Kohtalaisen siisti, taittunut oikealta 166 Kohtalaisen siisti, taittunut vasemmalta 167 HYK. Repeytynyt, palanut, likainen 168 Repeytynyt, palanut, erittäin likainen, voutimerkintöjä 169 HYK. Hieman palanut, kohtalaisen siisti 170 Voutimerkintöjä, hieman palanut, alin rivi häipynyt 171 HYK. Käsikirjoitusmerkintöjä, hyvin likainen, reikiä oikeassa kulmassa, joka taittunut 172 Taittunut vasemmalta, reikiä, hyvin likainen 173 HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, 2 ylintä riviä haalistunut, oikea reuna taittunut, reikiä 174 Käsikirjoitusmerkintöjä alareunassa, taitoksia ja reikiä vasemmalla, erittäin likainen 175 HYK. Kohtalainen 176 Melko siisti 177 HYK. Taittunut oikealta, hieman palanut 178 Taittunut vasemmalta, likainen 179 HYK. Hieman palanut, kohtalainen 180 Voutimerkintöjä alareunassa, muita merkintöjä vasemmassa reunassa, kohtalainen 181 HYK. Palanut, likainen, kurtussa 182 Kurtussa, hieman palanut, muuten kohtalainen 183 HYK. Taittunut oikealta, reikiä 184 Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut, taittunut vasemmalta, reikiä 185 HYK. Hieman palanut, kohtalainen 186 Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut ja likainen, kurtussa ylhäältä 187 HYK. Palanut, taitoksia, nuottimerkintö oikealla palstalla 188 Taittunut, hieman palanut, reikä, kuvan väritys ja kultaus kaunis, faksimilessa puutteellinen 189 HYK. Pahoin taittunut ja repeytynyt vasemmalta, kohtalainen 190 Voutimerkintöjä alaosassa, 2 alariviä haalistunut, oikealta palanut ja taittunut 191 HYK. Palanut, likainen, kurtussa, ommel ylhäällä 192 Hieman palanut, kurtussa, ommel ylhäällä 193 Pahasti palanut vasemmalta, likainen 194 Hieman palanut, kohtalainen 195 HYK. Hieman palanut, kohtalainen 196 Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut ja likainen 197 HYK. Ylämarginaali leikattu, hieman palanut, kurtussa 198 Voutimerkintöjä alaosassa, ylämarginaali leikattu, hieman palanut, kurtussa 199 HYK. Kurtussa, vasen reuna taittunut, hieman palanut, likainen 200 Voutimerkintöjä vasemmalla ja alaosassa, pahoin palanut, alhaalta yksi rivi tekstiä tuhoutunut, liitua, huonokuntoinen, kurtussa, class="">likainen 201 HYK. Pahasti palanut, likainen, kurtussa 202 Kurtussa, Hieman palanut, muuten melko siisti 203 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, kurtussa vasemmalta, hieman palanut, likainen 204 Kurtussa oikealta, vasemman laidan koriste poikkeaa 205 HYK. Kurtussa, hieman palanut, likainen 206 Hieman palanut, likainen 207 HYK. Oikea marginaali kapea, hieman kurtussa, reikä, kohtalainen 208 Voutimerkintöjä alaosassa, vasen marginaali kapea, hieman kurtussa, hieman palanut, reikä 209 HYK. Alkukirjainkuva?? leikattu pois, taittunut, kurtussa, likainen 210 Aukko (ks. ed. sivu), kurtussa, palanut, likainen 211 HYK. Reikiä, hieman palanut ja likainen, kurtussa 212 Reikiä, hieman palanut ja kurtussa, kohtalainen 213 Puuttuu Jyväskylän versiosta 214 Puuttuu Jyväskylän versiosta 215 HYK. Vasen ja ylämarginaali puuttuvat, yläosa taittunut, likainen 216 Oikea ja ylämarginaali puuttuvat, yläosa taittunut, kohtalainen 217 Puuttuu Jyväskylän versiosta 218 Puuttuu Jyväskylän versiosta 219 HYK. Merkintöjä (?) oikealla yläosassa, oikea yläkulma taittunut, erittäin likainen 220 Merkintöjä (?) ylä— ja alaosassa, vasen yläkulma taittunut, kohtalainen 221 HYK. Vasen reuna taittunut, oikea marginaali taittunut ja likainen, kohtalainen 222 Voutimerkintöjä alaosassa oikealla, vasen reuna taittunut, oikea marginaali taittunut ja erittäin likainen, huonokuntoinen 223 Puuttuu Jyväskylän versiosta 224 Puuttuu Jyväskylän versiosta 225 HYK. Kurtussa reunoilta, hieman likainen 226 Kurtussa reunoilta, erittäin likainen 227 Puuttuu Jyväskylän versiosta 228 Puuttuu Jyväskylän versiosta 229 HYK. Oikea marginaali leikattu, palanut, likainen 230 Vasen marginaali leikattu, palanut, likainen 231 HYK. Kuvan väritys täysin poikkeava, melko hyvin säilynyt, kohtalainen 232 Merkintöjä alaosassa, oikea reuna pahoin palanut 233 HYK. Palanut, likainen, oikealta taittunut 234 Taittunut vasemmalta, kohtalainen 235 HYK. Hieman likainen, kohtalainen 236 Voutimerkintöjä ylä- ja alaosassa, pahasti palanut, liitua 237 Puuttuu Jyväskylän versiosta 238 Puuttuu Jyväskylän versiosta 239 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti sieltä tuhoutunut, vasen reuna rikki, palanut, likainen, vesivahinko? 240 Melko siisti, vesivahinko 241 HYK. Kohtalainen, oikea alareuna repeytynyt 242 Voutimerkintöjä alaosassa, vasen alareuna repeytynyt 243 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti sieltä tuhoutunut, reikiä alaosassa, oikealla taitos, repeytynyt 244 Reikiä alaosassa, oikealla taitos, repeytynyt 245 HYK. Kurtussa ja repeytynyt reunoilta, hieman palanut 246 Pahoin palanut, kurtussa ja repeytynyt reunoilta 247 Puuttuu Jyväskylän versiosta 248 Puuttuu Jyväskylän versiosta 249 Puuttuu Jyväskylän versiosta 250 Puuttuu Jyväskylän versiosta 251 HYK. Merkintöjä vasemmassa reunassa, reunoilta taittunut, hieman palanut 252 Reunoilta taittunut, hieman palanut 253 HYK. Erittäin huonokuntoinen, taittunut, likainen 254 Huonokuntoinen, taittunut, likainen 255 HYK. Huonokuntoinen, taittunut, likainen, reikä 256 Erittäin huonokuntoinen, palanut oikealta, likainen, reikä 257 HYK. Taitos alhaalla oikealla, tarttunut paperia, likainen 258 Taitos alhaalla oikealla, likainen, hieman palanut 259 Puuttuu Jyväskylän versiosta 260 Puuttuu Jyväskylän versiosta 261 HYK. Merkintöjä (lat.?) alaosassa, pahoin palanut vasemmalta, teksti kuvineen tuhoutunut yläosasta, likainen 262 Merkintöjä (?) alaosassa, hieman palanut reunoilta 263 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, palanut vasemmalta, haalistunut, likainen 264 Melko siisti 265 HYK. Hieman kurtussa ja likainen 266 Voutimerkintöjä alaosassa, kurtussa ja melko likainen 267 HYK. Likainen, kurtussa 268 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, heikkokuntoinen, pahoin palanut, liitua, kurtussa, haalistunut 269 HYK. Likainen, merkintöjä (?) alaosassa, reikiä alavasemmalla, taitos oikealla yläosassa ja reunoilla 270 Taitoksia vasemmassa reunassa, reikiä alaoikealla, melko hyvä 271 HYK. Taitos oikeassa reunassa, likainen 272 Taitos vasemmassa reunassa, hieman likainen 273 HYK. Kurtussa oikealta, hieman likainen 274 Pahoin palanut, kurtussa vasemmalta, likainen 275 HYK. Kurtussa, hieman palanut 276 Kurtussa, pahoin palanut, likainen 277 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, muita (pappien?) alaosassa, palanut, likainen 278 Pappien (?) merkintöjä yläosassa, kohtalainen 279 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, palanut vasemmalta, ompelujälkiä vasemmalla 280 Melko siisti 281 HYK. Kurtussa oikealta, kohtalainen 282 Kurtussa vasemmalta, kohtalainen 283 HYK. Reikä alhaalla, kurtussa reunoilta 284 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, reikä alhaalla, liitua, 2 riviä alaosasta tuhoutunut, likainen 285 HYK, Vähän kurtussa, kohtalainen 286 Vähän kurtussa, kohtalainen 287 HYK. Ylämarginaali puuttuu, oikealta taittunut 288 Voutimerkintöjä alaosassa, ylämarginaali puuttuu, palanut oikealta 289 HYK. Taitos oikealla, hieman palanut 290 Palanut, taitos vasemmalla 291 HYK. Taitos oikealla, merkintöjä alaosassa, kohtalainen 292 Taitos vasemmalla, likainen 293 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, pahoin palanut, likainen, kurtussa, tekstiä tuhoutunut yläosasta, parsimisen jälkiä, liitua, erittäin huonokuntoinen 294 Kurtussa, likainen, palanut, parsimisen jälkiä 295 HYK. Palanut, likainen, vasen alakulma taittunut 296 Oikea alakulma taittunut, kohtalainen 297 HYK. Oikea reuna taittunut ja rikki, likainen 298 Vasen reuna taittunut, liimautunutta paperia, kohtalainen 299 HYK. Pahoin palanut, likainen, kurtussa vasemmalta 300 Melko siisti, kurtussa oikealta 301 HYK. Melko siisti 302 Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut, melko siisti 303 HYK. Hieman taittunut oikealta, melko siisti 304 Hieman taittunut vasemmalta, melko siisti, kuvan väritys poikkeaa faksim. 305 HYK. Iso reikä alhaalla, hieman likainen, kohtalainen 306 Voutimerkintöjä alaosassa, iso reikä alhaalla, palanut oikealta, likainen 307 HYK. Hieman palanut, melko siisti 308 Palanut oikealta, muuten siisti 309 HYK. Kuvan kultaus epätasainen 310 Palanut 311 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, palanut, likainen, kurtussa vasemmalta 312 Kohtalainen, kurtussa oikealta 313 HYK. Kohtalainen, hieman palanut 314 Pahoin palanut oikealta, ompeleen jälkiä 315 HYK. Kurtussa vasemmalta, hieman likainen 316 Voutimerkintöjä alaosassa, likainen, liimautunut oikealta seuraavaan sivuun 317 HYK. Palanut vasemmalta ja yläosasta, likainen 318 Kurtussa oikealta, kohtalainen 319 HYK. Voutimerkintöjä ylä- ja alaosassa ja oikealla palstalla, liitujälkiä, pahoin palanut, teksti oikealla palstalla osittain tuhoutunut 320 Kohtalainen, taitos vasemmalla 321 HYK. Reunoilta kurtussa, hieman palanut 322 Palanut, likainen 323 HYK. Ylä- ja alaosassa voutimerkintöjä, yläosan teksti puuttuu, pahoin palanut, reikiä 324 Reikiä, teksti melko siisti 325 HYK. Alkukirjaimet haalistuneet, palanut, likainen 326 Haalistunut, kohtalainen 327 HYK. Palanut, kurtussa reunoilta 328 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, palanut, likainen, liitua, kurtussa reunoilta, alin tekstirivi tuhoutunut 329 HYK. Palanut, likainen 330 Palanut, likainen, haalistunut, paperia liimautunut 331 HYK. Repeytynyt vasemmalta alhaalta, kohtalainen 332 Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, likainen, rikki alhaalta 333 HYK. Pahoin palanut, kurtussa reunoilta 334 Piirroksia alaosassa, kurtussa reunoilta, oikea reuna repeytynyt 335 HYK. Ompelus, kohtalainen, hieman likainen 336 Hieman likainen, kohtalainen 337 HYK. Pahoin palanut, likainen 338 Palanut, taitoksia reunoilla 339 HYK. Hieman likainen, kohtalainen 340 Voutimerkintöjä alaosassa, hieman likainen, kohtalainen 341 HYK. Kurtussa, Hieman palanut ja likainen, ylämarginaali kapea 342 Voutimerkintöjä vasemmalla ja alaosassa, palanut, likainen, liitua, ylämarginaali kapea 343 HYK. Hieman palanut ja likainen, taittunut oikealta, kohtalainen 344 Taittunut vasemmalta, hieman palanut reunoilta, melko siisti 345 HYK. Hieman palanut ja likainen, kohtalainen 346 Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut ja likainen, musteläiskiä? 347 HYK. Taitosjälki oikealla, kurtussa, hieman palanut, ommel 348 Taitosjälki vasemmalla, kurtussa, palanut, ommel 349 HYK. Palanut, kurtussa, likainen 350 Voutimerkintöjä vasemmalla ja alaosassa, merkintöjä palstojen välissä, liitua, kurtussa, pahasti palanut ja likainen, huonokuntoinen 351 HYK. Kurtussa, taitoksia oikealla ja vasemalla, hieman palanut, ommeljälkiä 352 Taitoksia oikealla ja vasemmalla, kurtussa 353 HYK. Taitos oikealla, hieman palanut ja kurttuinen 354 Voutimerkintöjä vasemmalla ja alaosassa, taitos vasemmalla, pahasti palanut ja likainen, liitua, huonokuntoinen 355 HYK. Taitos oikealla, hieman palanut ja likainen, kohtalainen 356 Taitos vasemmalla, hieman palanut ja likainen, kohtalainen 357 HYK. Voutimerkintöjä oikealla, taitos oikealla, hieman palanut ja likainen 358 Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, erittäin likainen, taitos vasemmalla, epäsiisti 359 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, hieman palanut ja likainen 360 Hieman palanut reunoilta, siisti 361 Puuttuu Jyväskylän versiosta 362 Puuttuu Jyväskylän versiosta 363 HYK. Hieman palanut ja likainen, ommel, kohtalainen 364 Voutimerkintöjä alaosassa, pahasti palanut oikealta, ommel, huonokuntoinen 365 HYK. Palanut, likainen, kurtussa, epäsiisti 366 Pahasti kurtussa ja likainen, reikiä, hieman palanut 367 Puuttuu Jyväskylän versiosta 368 Puuttuu Jyväskylän versiosta 369 HYK. Kurtussa, hieman palanut ja likainen, reikä 370 Kurtussa, palanut, likainen, reikä 371 HYK. Pahasti palanut vasemmalta, kurtussa, erittäin likainen 372 Epäselvä merkintä yläosassa, kurtussa, hieman palanut, erittäin likainen, melko huonokuntoinen 373 HYK. Hieman palanut, taitos oikealla, hieman likainen 374 Taitos vasemmalla, kohtalainen 375 HYK. Hieman likainen 376 Voutimerkintöjä vasemmalla ylä- ja alaosassa, palanut, likainen 377 HYK. Kurtussa ja repeytynyt vasemmalta 378 Voutimerkintöjä vasemmassa reunassa ja alaosassa, alaosan teksti haalistunut, likainen, pahoin palanut ja haalistunut 379 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, palanut, likainen 380 Melko siisti 381 HYK. Hieman palanut, kurtussa ja reikä oikeassa yläosassa 382 Pahoin palanut 383 HYK. Pahoin palanut, likainen, kurtussa reunoilta 384 Hieman likainen, takertunutta paperia, kurtussa reunoilta 385 HYK. Pahoin taittunut keskeltä, likainen 386 Merkintöjä (?) alaosassa, likainen 387 HYK. Pahoin taittunut vasemmalta, kohtalainen 388 Voutimerkintöjä alaosassa, pahoin tarttunut oikealta, palanut oikealta, likainen 389 HYK. Kurtussa, hieman palanut 390 Voutimerkintöjä ylä- ja alaosassa, pahoin palanut, kurtussa, huonokuntoinen, liitua 391 HYK. Palanut, likainen 392 Palanut, likainen, voutimerkintöjä, alaosasta 1 rivi puuttuu 393 HYK. Palanut ja erittäin likainen, teksti taittunut vasemmalta 394 Teksti taittunut oikealta, kohtalainen 395 HYK. Pahasti palanut, kurtussa, huonokuntoinen 396 Kurtussa, likainen, palanut, merkintöjä ylhäällä 397 HYK. Himmeitä merkintöjen jälkiä, oikea yläkulma taittunut 398 Vasen yläkulma taittunut, likainen 399 HYK. Vasen reuna taittunut, kohtalainen 400 Voutimerkintöjä alhaalla ja keskellä, oikea reuna taittunut ja palanut, likainen 401 Likainen, kuva melko hyvä, väritys poikkeaa faks. 402 Erittäin likainen, pahoin palanut 403 HYK, kurtussa oikealta, kohtalainen 404 Kurtussa vasemmalta, kohtalainen 405 HYK. Voutimerkintöjä oikealla ja alaosassa, kurtussa, pahoin palanut ja likainen, ommel alhaalla, liitua 406 Hieman palanut ja likainen, kurtussa, ommel alhaalla 407 HYK. Palanut vasemmalta, hieman likainen 408 Hieman palanut ja kurtussa 409 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa (teksti alla tuhoutunut), pappien merkintöjä oikeassa kulmassa, kurtussa, taitoksia reunoilla, palanut ja likainen 410 Merkintöjä alaosassa, kurtussa, taitoksia reunoilla 411 HYK. Hieman likainen, kohtalainen 412 Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, likainen 413 HYK. Palanut, likainen, kurtussa 414 Kurtussa, hieman palanut ja likainen 415 HYK. Taitoksia reunoilla, kohtalainen 416 Taitoksia reunoilla, kohtalainen 417 HYK. Hieman palanut, kurtussa, likainen 418 Voutimerkintöjä alaosassa, palanut, kurtussa, likainen 419 HYK. Kurtussa, palanut, likainen 420 Pahasti palanut, kurtussa, likainen, huonokuntoinen 421 HYK. Hieman likainen, kohtalainen 422 Voutimerkintöjä alaosassa, liitua, pahasti palanut oikeasta reunasta (tekstiä tuhoutunut) 423 HYK. Likainen, oikea reuna taittunut, rikkoutunut vasemmalta 424 Rikki oikealta, vasen reuna taittunut, kohtalainen 425 HYK. Hieman palanut vasemmalta, oikea marginaali leikattu 426 Vasen marginaali leikattu, kohtalainen 427 HYK. Merkintöjä reunoilla, hieman likainen ja kurtussa 428 Voutimerkintöjä ala— ja yläosassa, pahoin palanut, liitua, huonokuntoinen 429 HYK. Likainen, palanut ja kurtussa vasemmalta 430 Kurtussa oikealta, hieman likainen 431 HYK. Hieman palanut reunoilta, kurtussa vasemmalta, kohtalainen 432 Voutimerkintöjä alhaalla, kurtussa oikealta 433 HYK. Hieman kurtussa reunoilta, hieman likainen 434 Kurtussa reunoilta, palanut, likainen 435 HYK. Kurtussa reunoilta, taittunut keskeltä, palanut 436 Kurtussa reunoilta ja keskeltä, hieman palanut 437 HYK. Kurtussa reunoilta, hieman palanut ja likainen 438 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, kurtussa, pahoin palanut ja likainen, liitua, huonokuntoinen 439 HYK. Pahoin palanut ja likainen 440 Melko siisti 441 HYK. Taittunut reunoilta, hieman likainen, kohtalainen 442 Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, pahoin palanut, teksti tuhoutunut alareunassa 443 HYK. Taittunut kulmista, hieman likainen, kohtalainen 444 Taittunut kulmista, melko siisti 445 HYK. Taittunut vasemmalta, ylämarginaali leikattu, melko siisti 446 Voutimerkintöjä alareunassa, taittunut ja palanut oikealta, ylämarginaali leikattu, likainen 447 HYK. Oikea marginaali leikattu, hieman likainen, taittunut ylhäältä, kohtalainen 448 Vasen marginaali leikattu, taittunut ja hieman palanut ylhäältä, merkintöjä alakulmassa oikealla, hieman likainen 449 HYK. Vasen reuna taittunut, oikea kulma leikattu pois, hieman likainen 450 Voutimerkintöjä alaosassa, oikea reuna taittunut, vasen kulma leikattu pois, likainen 451 HYK. Merkintöjä alaosassa, taittunut oikeasta alakulmasta 452 Taittunut vasemmasta alakulmasta, kohtalainen 453 HYK. Merkintöjä alaosassa, palanut ja likainen 454 Merkintöjä alaosassa, kohtalainen 455 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti tuhoutunut yläosasta ja oikealta, palanut, likainen 456 Merkintöjä alaosassa, hieman likainen, kohtalainen 457 HYK. Merkintöjä alaosassa, hieman palanut ja likainen, kohtalainen 458 Erittäin likainen 459 HYK. Palanut, hieman kurtussa 460 Pahoin palanut, kurtussa, huonokuntoinen 461 HYK. Hieman palanut, kurtussa reunoilta 462 Voutimerkintöjä alaosassa ja vasemmalla, kurtussa oikealta alhaalta, liitua, huonokuntoinen, pahoin palanut ja likainen 463 HYK. Kurtussa reunoilta, likainen 464 Kurtussa reunoilta, hieman likainen, kohtalainen 465 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa 466 Siisti 467 HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, merkintöjä oikealla, hieman palanut ja likainen 468 Melko siisti 469 Taittunut vasemmalta, erittäin likainen, liitua 470 Taittunut oikealta, hieman palanut, melko siisti 471 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, teksti tuhoutunut yläosassa 472 Melko siisti 473 HYK. Palanut ja kurtussa oikealta 474 Voutimerkintöjä alaosassa ja kurtussa vasemmalta 475 HYK. Hieman likainen, kohtalainen 476 Hieman palanut, kohtalainen 477 HYK. Merkintöjä alaosassa, ompelujälki, hieman kurtussa 478 Palanut, hieman kurtussa, ompelujälki 479 HYK. Taittunut ja rikki vasemmalta, taittunut oikeasta kulmasta, hieman palanut 480 Voutimerkintöjä alaosassa, rikki oikealta, taittunut vasemmasta kulmasta, pahasti palanut oikealta 481 HYK. Kohtalainen 482 Hieman likainen, kohtalainen 483 HYK. S kauniisti kullattu, koristeellisempi kuin faks. 484 Oikea reuna palanut, poikkeava koriste 485 HYK. Merkintöjä ja muuta koristelua kuvan ympärillä, liimautunutta paperia, hieman palanut ja hyvin likainen 486 Voutimerkintöjä alaosassa, hieman palanut, likainen 487 HYK. Kurtussa, hieman palanut ja likainen 488 Kurtussa, pahasti palanut, likainen 489 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, ommeljälki ylhäällä, palanut vasemmalta, hieman kurtussa 490 Hieman palanut ja kurtussa, ommeljälki ylhäällä, muuten melko siisti 491 HYK. Hieman kurtussa, kohtalainen 492 Pahasti palanut oikealta, muuten kohtalainen 493 HYK. Taittunut ja vähän kurtussa reunoilta, ommel alaosassa, hieman palanut ja likainen 494 Taittunut ja kurtussa reunoilta, pahasti palanut oikealta, ommel alaosassa, likainen 495 HYK. Hieman palanut ja kurtussa 496 Melko pahoin palanut ja likainen 497 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, hyvin likainen 498 Likainen vasemmasta reunasta, liimautunutta paperia 499 HYK. Pahasti palanut, likainen, liimautunutta paperia, kurtussa, huonokuntoinen 500 Kurtussa, hieman palanut, likainen, liimautunutta paperia 501 HYK. Voutimerkintöjä, merkintöjä palstojen välissä, likainen 502 Hieman palanut reunoilta, siisti 503 HYK. Reunoilta taittunut, hieman palanut 504 Voutimerkintöjä, reunoilta taittunut, hieman palanut, likainen 505 HYK. Likainen, muuten kohtalainen 506 Hieman palanut reunoilta, melko siisti 507 HYK. Melko siisti, reikä 508 Likainen, palanut, reikä 509 HYK. Hyvin säilynyt, 1 reikä 510 Voutimerkintöjä ylä— ja alareunassa, pahoin palanut 511 Puuttuu Jyväskylän versiosta 512 Puuttuu Jyväskylän versiosta 513 Puuttuu Jyväskylän versiosta 514 Puuttuu Jyväskylän versiosta 515 HYK. Siisti, voutimerkintöjä 516 Hyvin säilynyt, kuvan väreissä sävyeroja 517 Puuttuu Jyväskylän versiosta 518 Puuttuu Jyväskylän versiosta 519 HYK. Voutimerkintöjä ylä— ja alaosassa, palanut, likainen, liitua, melko huonokuntoinen 520 Palanut, likainen, epäsiisti 521 HYK. Palanut, kurtussa, melko huonokuntoinen 522 Kurtussa alhaalta, hieman palanut 523 HYK. Voutimerkintöjä yläosassa, merkintöjä palstojen välissä, hieman epäsiisti, kohtalainen 524 Siisti 525 HYK. Siisti 526 Vasemmalta palanut, kohtalainen 527 HYK. Reunoilta hieman palanut, melko siisti 528 Voutimerkintöjä alhaalla, reunoilta palanut, likainen 529 HYK. Reikiä, liimautunutta paperia, hieman palanut, melko huonokuntoinen 530 Reikiä, liimautunutta paperia, hieman palanut ja likainen, melko huonokuntoinen