Urheilujournalismi ihmis- ja mielikuvien luojana
”Matti Nykänen valmiina, on sen näköinen kuin kissa Marko Tapion kirjassa, jos ei se pahaa tee niin ainakin se pahaa miettii, ja lähtee liukumaan, suksien ääni kuin syöksyvän aarnikotkan siipien suhina, ponnistus ja lento, humina vastaa taivaan kannelta, kun Nykäsen Matti kaartaa kuin kuningaskotka, kuin unelmien kultalintu, voitto on tullut Suomeen. […] Valloittavana kajahtaa radioaalloille jo toisen kerran tänään perinteisen sinivalkoisen suomalaisen taisteluhengen uljaan voitokas tunnusteema, Helsinki, Porilaisten marssi.” (Sarajevon olympialaiset, suurmäki 18.2.1984, YLE / Radio / selostus Paavo Noponen.)
Urheilu on fyysistä toimintaa, jota harjoitetaan yksilöiden ominaispiirteitä korostavilla ja vartaloita visualisoivilla näyttämöillä. Median luonnehdinnoissa ja kuvavirrassa urheilijat konstruoituvat subjekteiksi ja objekteiksi, joista luodaan kontekstisidonnaisesti merkityksiä. Mediaesitykset eivät ole siten todellisuuden passiivisia heijastuksia, vaan kyse on representoinnista, jonkin uudelleen (re) esittämisestä (presentaatio) jonkinlaiseksi. Tähän pääteemaan on sijoitettu julkaisut, joissa tarkastellaan urheilujournalismia ihmis- ja mielikuvien luojana. Aineisto koostuu neljästä alateemasta, jotka ovat sukupuolirepresentaatiot, identiteettien ja imagojen tuottaminen, Suomi–Ruotsi vertailut sekä vammaisurheilun representaatiot.
Urheilujournalismin representoimaa ihmiskuvaa on tutkittu varsin runsaasti. Isossa osassa julkaisuja kohteena ovat sukupuolirepresentaatiot, mikä on yksi urheilumedian tyypillisimmistä tutkimuskohteista. Monet urheilujournalismin sukupuolirepresentaatioita kartoittavista tutkimuksista on tehty feministisistä lähtökohdista, naisurheilun ja -urheilijoiden toiseutta jäljittäen. Feministisellä otteella teemaan tarttuneista suomalaistutkijoista on syytä nostaa esille Riitta Pirinen, joka julkaisi 1980–1990-luvuilla useita urheilujulkisuuden naiskuvaa käsitteleviä artikkeleita, joiden pääpaino on suomalaisissa naistenlehdissä ja sanomalehdissä. Näistä kuusi on sisällytetty Pirisen (2006) Urheileva Nainen lehtiteksteissä -artikkeliväitöskirjaan, jonka yhteenveto-osassa avataan muun muassa media- ja feministisen urheilututkimuksen perinnettä. Tutkimuksessa esitetään, että naisurheilun toiseutta on tuotettu marginalisoimalla ja trivialisoimalla, mutta toisaalta huomautetaan, että feminististen tutkijoiden keskittyessä toiseuden osoittamiseen mediaurheilun sisällöistä ei muodostu kokonaisvaltaista käsitystä. Tekstit ovat moniaineksisia ja ristiriitaisia.
Laine kirjoittaa väitöskirjassaan (2011) ja sen jälkeen julkaisemassaan artikkelissa (2016), että useita urheilujournalismin sukupuolikysymystä tarkastelevia tutkimuksia on tehty joko turhan voimakkaista feministisistä lähtökohdista tai aineistoja tulkitaan ennakkoon luodun käsikirjoituksen mukaisesti, aiemmin esitettyjä stereotypioita vahvistaen. Hänen mukaansa selvitykset raportoinnin sisällöistä ja taustalla vaikuttavista syistä kaipaisivat avoimempaa otetta sekä rajojen rikkomista. (Laine 2011, 300; 2016.) Tätä näkökulmaa edustaa Kaivosaaren (2017) liikuntasosiologian väitösmonografia, jonka aineisto koostuu Urheilulehden naishiihtoa käsittelevistä teksteistä vuosilta 1905–2010. Tutkimus rakentaa tulkinnoillaan uudenlaista käsitystä naisurheilu-uutisoinnista. Siinä osoitetaan, että ajan kuluessa sukupuolinormit ovat väljentyneet, trivialisointi ja ulkonäkökuvaukset vähentyneet sekä tasa-arvo lisääntynyt.
Suurimmaksi osaksi sukupuolirepresentaatioita tarkastelevissa tutkimuksissa kohteena on naisurheilu tai nais- ja miesurheilijoiden välinen vertailu, mutta miesurheilijoihin keskittyviä julkaisujakin löytyy. Esimerkiksi Kinnunen (2003) on tutkinut television urheilu-uutisten miesruumiin representaatioita, Saarenmaa (2010) on tarkastellut, miten miesurheilijoiden alkoholinkäyttöön suomalaisessa mediajulkisuudessa suhtaudutaan ja Salovaara (2015) on selvittänyt, miten miesurheilijoiden luontosuhde representoidaan kaupallisissa seikkailu-urheiluelokuvissa. Seksuaalivähemmistöihin on myös kiinnitetty huomiota, sillä Lehtonen (2017) on journalistiikan gradussaan tutkinut homoseksuaalisuuden representointia suomalaisessa urheilumediassa.
Alateemaan identiteettien ja imagojen tuottaminen luokitellun aineiston painopiste on nationalismin representaatiossa. Tervon (2003) artikkeliväitöskirjassa tarkastellaan huippu-urheilua suomalaisen kansakunnan rakentajana. Kyseessä on kahteen osaan jakautuva maantieteellinen tutkimus, jonka aineisto muodostuu urheilumediateksteistä. Työn ensimmäisessä osassa lähestytään sanomalehtianalyysin kautta urheiluun liittyvien kansallisten myyttien syntymistä ja merkitystä suomalaisen kansakunnan rakentamisessa ennen toista maailmansotaa. Toisessa osassa on dopingskandaalin värittämien Lahden vuoden 2001 MM-hiihtojen aikaisia aineistoja hyödyntäen selvitetty, mitkä teemat ja keskustelun aiheet ovat säilyneet urheilu-uutisoinnissa, mitä muutoksia on tapahtunut sekä millä tavalla urheilun ja urheilusankaruuden asema on muuttunut tultaessa 2000-luvulle. (Tervo 2003; ks. myös Tervo 2004.)
Graduntekijät ovat lähestyneet mediaurheilun identiteettejä ja imagoja monista tulokulmista. Kansallisen identiteetin rakennusaineksien (ks. esim. Salomaa 2014) ohella media-analyysein on jäljitetty muun muassa Kiinan (Helin 2010), Venäjän (Nikitin 2010) ja Valko-Venäjän (Virtanen 2021) urheilun nimiin harjoittamaa imagotyötä.
Suomalais- ja ruotsalaisurheilijoiden välienselvittelyt ovat tunnepitoisia kohtaamisia. Suomessa puhutaan Ruotsi-otteluista, Ruotsissa Finnkampenista. Maiden välisiä maaotteluja on käyty myös urheilukenttien ulkopuolella. Urheilulehdistömme ammatillista kompetenssia länsinaapureihin on vertailtu ensimmäisen kerran jo vuonna 1928 Yrjö Halmeen toimesta. Hänen artikkelinsa otsikko ”Ruotsalainen sanomalehdistö runsaasti suomalaista edellä” olisi soveltunut Laineen (2011) Urheilujournalismin Suomi–Ruotsi-maaottelu väitösmonografian tulostiivistykseksi vielä lähes vuosisata myöhemminkin. Urheilujournalistisen arvioinnin lisäksi monet ovat olleet kiinnostuneita niistä metaforista, joita rakkaan länsinaapurin kohtaaminen on selostajien äänihuulille ja toimittajien kyniin tuonut.
Oman tärkeän, joskin toistaiseksi vain yhdestä tutkimusartikkelista ja kolmesta gradusta koostuvan alateeman muodostaa vammaisurheilu mediassa. Eriksson on kollegoineen (2017) tutkinut, millaista ymmärrystä vammaisuudesta tuotetaan vammaisia urheilijoita käsittelevissä mediateksteissä. Artikkelin aineisto on koottu Helsingin Sanomien vuosikerroista 2010–2015. Analyysin kohteena ovat erityisesti ruumiin ja ruumiillisuuden diskurssit. Tutkimusta raamittaa käsitys siitä, että mediatekstit osaltaan tuottavat ja moraalisesti legitimoivat yhteiskunnallista ymmärrystä vammaisuudesta ja normaalista ruumiista. Kaikissa kolmessa vammaisurheilua tarkastelevassa pro gradussa analyysi on kohdistunut paralympiauutisointiin. Kahdessa niistä aineistona on käytetty lehdistöä ja yhdessä Yleisradion verkkosivuja.
Sivun kuvat
Vuoden 1984 Sarajevon olympialaisten suurmäen voittaja Matti Nykänen tuulettaa Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Hannu Koskivuoren (vas.) ja Suomen olympiakomitean valmennuspäällikkö Kalevi Tuomisen muodostamassa kultatuolissa 18.2.1984.
Yksi suomalaisen urheiluhistorian sykähdyttävimpiä hetkiä koettiin Helsingin Olympiastadionilla 13.8.1983, kun Tiina Lillak nousi viimeisellä heitollaan kakkossijalta naisten keihäänheiton ensimmäiseksi maailmanmestariksi. Ylen Juha Jokinen haastattelee kentän laidalla tuoretta mestaria.
Ylen urheilutoimittaja Petra Manner haastattelemassa Usain Boltia yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa vuonna 2013.
Kaksi legendaarista urheilun ihmis- ja mielikuvien luojaa, Raimo ”Höyry” Häyrinen (vas.) ja Paavo Noponen selostamassa radioaalloille yleisurheilun EM-kisoja Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1994. Noponen oli kirjallisesti sivistynyt selostaja, joka itse määritteli radion urheiluselostajat ”aikamme omalaatuisiksi runonlaulajiksi”. Etelä-Amerikasta vaikutteita saanut Häyrinen oli puolestaan ennätyksellisen nopearytminen ja värikäs tarinankertoja, joka kuljetti kuulijat kontekstuaalisiin sivujuonteisiin.
Leo-Pekka Tähti vastaanottamassa Vuoden urheilija -palkintoa 17.1.2017 Urheilugaalassa.